7.1.2015, Jarmo Nieminen – Santahamina-Seura Ry.
Tapahtui Santahaminassa aamulla 30.11.1939. ”Ja minä siinä kansakoulun pihalla ähräsin, kun yhtäkkiä minä huomaan, että lentokoneet tulee aivan matalalla, että melkein piippuja hipoo. Ja äijät kurkkii sieltä, näki ihan selvästi, kun ne kurkki. Ja minä näin, että niitten tasojen alla oli punaiset tähdet.
70-vuotta sitten oli Helsingin terroripommitusten ensimmäinen yö. Käpyläkin sai osansa. Taivaskalliolla oli ilmatorjuntapattereita suojaamassa kaupunkia. Ilmeisesti viholliskoneet yrittivät tuhota niitä mutta pommeja meni harhaan ja putosivat asutusten päälle.
Suomessa talvisodan ja jatkosodan aikana rintamalle tai rintamalta lähetettyä postia, joka oli tarkan valvonnan eli sensuurin alaisena. Kenttäpostilähetyksiin ei kirjoitettu osoitteita, jotta ne eivät paljastaisi yksiköiden sijaintia viholliselle vääriin käsiin joutuessaan.
Selväkielisten osoitteiden sijasta käytettiin ns. peitelukuja ja vastaavasti kirjeiden alussa oleva paikkamerkintä saattoi olla esimerkiksi ”Kankaalla kannon päässä”, ”Korsussa” tai ”Siellä jossakin”, joka lienee näistä tunnetuimpia.
Kenttäpostilla oli suuri merkitys sekä rintaman että kotirintaman mielialojen ylläpitäjänä. Vaikka sotilaallisesti täsmällisiä tietoja ei saanut ilmaista, kenttäposti kuljetti tunnelmia ja osoitti välittämistä. (Wikipedia).
Talvisodan lopulla perheemme sai jo toisen sankarivainajansa. Ensimmäinen oli sodan alussa 16.12.39 Muolaan Leipäsuolla kaatunut Ainon mies, luutnantti Nils Oskar Perri. Väinön ja Ainon nuorin veli Erkki kaatui Vuosalmen ankarissa taisteluissa vain noin viikkoa ennen rauhantuloa 13.3.1940.
– Läheppä Väinö isän kansa mummulaan.
Äiti se mulle näin sano, ja mieluinen kehotus se oliki, sillä mummula oli mieluinem paikka. Siälä oli vanhaäiti ja vanhaisä, elikkä mummu ja pappa niinku meillä sanottiin, ja Veikko-eno ja kaks musterija Tyyni ja Salli. Ja sitte siälä oli puusepävverstas, josa pappa ja eno höyläili ja sahhaili ja liimaili, ne ku oli molemmat puuseppiä. Ja sitte siälä oli jännittävät pimiät kiartoportaat, joita pitkin noustiin vinttikamariin.
Väinö J. Tervaskari kirjoitti meille pojilleen oheiset muistelot sotavuosiltaan Mikkelin Päämajassa vuosilta 1941-44. Huomaamme, että Isä oli paljossa mukana, ja olen iloinen, jos hänen kertomansa kiinnostaa seuraavaakin sukupolvea Tervaskareja.
Santahamina seura ry – 27.7.2004
Kuva vuodelta 1947/8. Erik Hautamäen albumi.
Santakuopan reunalla Papinlahdessa, aivan lentolaivueen komentajan asunnon vieressä ja ilmailutelakan kohdalla oli hirsinen harmaa koulurakennus. Siinä aloitin koulunkäyntini vuonna 1928, joskin jo sitä ennen olin käynyt samaisessa rakennuksessa leikkikoulua. Leikkikoulun opettajana toimi Sirkka Nikulainen, joka proomulta oli minut pelastanut hukkumiselta. Hänen apunaan oli leikillisissä touhuissamme Vera Stenholm, isona tyttönä. Rakennus oli hiukan ahdas ja siksi olimme paljon ulkona ja sisällä olo oli jonkinlaista vuorottelua.
Pielaveden seurakunta itsenäistyi omaksi seurakunnakseen vuonna 1811. Sitä ennen pitäjän läntinen puoli kuului Rautalammin seurakuntaan ja samalla Turun hiippakuntaan ja itäinen puoli Iisalmen seurakuntaan ja Viipurin hiippakuntaan. Kappeliseurakuntana Pielavesi on ollut jo vuodesta 1683.
Vuonna 1682 pielavetiset talonpojat anoivat Viipurin piispa Petrus Bångilta lupaa rakentaa Pielavedelle kappelikirkkoa. Piispa antoikin luvan ja hänen allekirjoittamansa Pielaveden kappelin perustamiskirja on päivätty 15. päivälle helmikuuta 1683. Kappelin rakentaminen lienee aloitettu jo ennen kuin edes anottiin kappelin perustamislupaa. Ensimmäinen kirkko valmistui viimeistään vuonna 1691 Lammassaloon, jota on sittemmin nimitetty Kirkkosaareksi. Tähän kirkkoon liittyy laajalle levinnyt sanonta ”ahtaat paikat kuin Pielaveden kirkossa”.
Seurakunnan kolme ensimmäistä kirkkoa sijaitsivat Kirkkosaaressa, noin 15 kilometriä nykyisestä kirkonkylästä. Tänä päivänä vanhalla kirkkomaalla on jäljellä enää kellotapuli noin vuodelta 1748. Seurakunnan nykyinen kirkko valmistui vuonna 1878.